keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Ihana joulunaika

Ihana joulu on taas täällä! Eilen jännättiin pukkia koko päivä ja kun tämä odotettu vieras sitten saapui niin pienen tytön silmien loistetta ei kyllä mikään voittanut. Taisi äitinkin silmäkulmassa vähän kimaltaa. Pieni mies ei vielä humusta paljon perustanut, taisi lahjanauhat olla niitä kaikkein mieluisimpia saamisia. =)

Nyt kun paketit on avattu, niin voi esitellä täälläkin mitä niihin paketteihin oikein sujahti.

Tyyny Mummolle
malli: Moda ?/2013
koukku: 5 mm 
lanka: Pirtin Kehräämön karstalanka, suomen lampaan villalankaa, SandnesGarn Fritidsgarn

Tämä tyyny pitäisi kuvata oikeassa ympäristössään Mummon kotona, johon tuo värimaailma osuu kuin nenä päähän. Tuohon on käytetty noin puolet siitä syyskuun paketista löytyneestä Pirtin kehräämön karstalangasta. Kaveriksi sille laitoin varastoista tummanruskeaa Fritidsgarn-lankaa ja sitten olen kesällä 2010 ostanut Turun keskiaikaisilta markkinoilta suomen lampaan villalankaa joltain paikallisen lammastilan kojulta. Samana päivänä on ostettu raskaustesti, jonka tuotos tuolla nyt tuijottaa pukin tuomaa Titi-nallea ;). Eli tähän tyynyyn kätkeytyy jo tässä vaiheessa paljon mukavia muistoja.


Tuo tekniikka oli jännä. Pylväitä vain tehtiin aina vähän kerrosten välissä lomittain. Tällaisen voisi tehdä vielä toisenkin kotiinkin. Vähän oli eripaksuisia nuo langat ja kyllä se vähän loputuloksessa näkyy, mutta ei minusta häiritsevästi. Toivottavasti ei saajastakaan.



Anoppi sai pitsiliinan.


Anopin pitsiliina
malli: Lea virkkausideoita lehdestä
koukku: 1,5 mm
lanka: Eldorado Puppets luonnonvalkoinen

Tämä oli ensimmäinen pitsiliina, minkä virkkasin ikinä. Sitä oli mukava tehdä ja lopputulos oli mielestäni onnistunut. Toivottavasti saajakin tykkäsi!

Itselle nuo virkkauslangat ja kaikki muukin siihen liittyvä on vielä vähän vierasta. Pingottamistakin täytyi hetken miettiä. Alustana sai sitten toimia styrox-levy. Tuo oli hyvä, mutta pidemmän päälle äärimmäisen epäkäytännöllinen. Miten muut noita pingottelee?

Kummityttö sai tennarisukat. Nuo oli kyllä aika vinkeät. Saas nähdä, mitä saaja niistä oikein miettii...

Kummitytön tennarisukat
malli: Novitan sukkalehti
puikot: 3,5 mm bambuiset sukkapuikot
lanka: Novita 7veljestä punainen ja valkoinen
muuta: 100 cm pitkät kengännauhat

Meidän joulukukat olivat tänä vuonna tällaisia.


Joulukukka mallia 2013
malli: Suuri käsityölehti ?/2013
koukku: 2 mm
lanka: Novita Kotiväki, Eldorado Puppets



Lasinalussettejä. Jokaisessa setissä oli 4 kpl alusia. Virkkasin näitä yhteensä liki 50 kpl, huh. Mutta siinä ne pikkuhiljaa syksyn mittaan valmistuivat. Vaaleanruskeita, punaisia, vihreitä, pinkkejä. Paketin servettejä aina sujautin setin mukaan.

Veljen tyttöjen paketteihin sujautin vielä pipot.


*****


Tule Joulu,
tuo pehmeää lunta
puiden oksiin hauraisiin.
Joulun rauhaa,
kuin suloista unta,
tuo mieliimme kiireisiin.

Hyvää Joulua kaikille (Typyn askarteleman tonttujoukon myötä)!

-Tiina

P.S. Marelo, Snyni, joululahjasi saapui perille ajoissa ja eilen avasin. Voi ihanuutta! =) Kiitos! Yritän sen vielä blogata tänään myös.

1 kommentti:

  1. Voi kuinka ahkera oletkaan ollut. Mulle iski joku joululamaannus enkä ole saanut mitään aikaan. Mutta olen yrittänyt olla potematta huonoa omaa tuntoa siitä.

    VastaaPoista